Tilitoimiston vaihtaminen toi mukanaan turvalliset varahenkilöjärjestelyt

    Aiemmin yhden hengen tilitoimisto vastasi Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin palkanlaskennasta. Kun palveluntuottaja oli lopettelemassa toimintaansa, oli Kauppakamarin aika pohtia uusia järjestelyitä. Tulevaksi kumppaniksi haluttiin isompi toimija, jotta turvalliset varahenkilöjärjestelyt pystyttäisiin takaamaan.

    - Vaikka yhteistyö entisen toimijan kanssa sujui ihan hyvin, oli meillä muutamia haastavia tilanteita, kun kaikki asiat olivat yhden henkilön takana. Halusimme, että jatkossa varmistukset toimisivat paremmin, jotta meidän ei tarvitse murehtia asioiden hoitumista, kertoo Etelä-Pohjanmaan Kauppakamarin toimitusjohtaja, Pertti Kinnunen.

     

    Priima on nykyaikainen tilitoimisto, joka kehittää prosesseja yhdessä asiakkaan kanssa

    Uutta palkka- ja taloushallinnon yhteistyökumppania lähdettiin etsimään. 

    - Priima Yrityslaskenta on alueellamme perustettu ja toimiva, kasvava yritys, joka haluaa jatkuvasti kehittää myös omaa toimintaansa. Yritys vie koko ajan eteenpäin omia prosessejaan ja rakentaa toimivat kokonaisuudet yhdessä asiakkaiden kanssa, kuvaa Kinnunen ja jatkaa: 

    - Myyjän toiminta oli alusta alkaen konsultoivaa ja ratkaisukeskeistä. Yhteiset palaverit etenivät keskustellen, tilanteeseemme ja tarpeeseemme perehtyen. Näiden seikkojen vuoksi valitsimme Priiman uudeksi yhteistyökumppaniksemme.

    Tilitoimiston vaihtaminen sujui mutkattomasti. Priiman ja Kauppakamarin välille rakennettiin sähköiset yhteydet, jotta asioiden hoitaminen on nykyaikaista ja helppoa. 

    - Siirto sujui aikataulussa ja näppärästi. Tilitoimiston vaihtamisesta ja siirtoprosessista ei ole jäänyt minulle minkäänlaista negatiivista muistikuvaa, kertaa Kinnunen ja päättää:

    - Nimettyjen yhteyshenkilöidemme kanssa asioiden hoitaminen on sujuvaa. Heihin on helppo ottaa yhteyttä ja asioihimme reagoidaan nopeasti ja asiantuntevasti. Nyt myös varahenkilöjärjestelyt toimivat. Juurikaan mieleeni ei tule mitään ongelmatilanteita, mutta jos niitä on ylipäätään edes ollut, on niihinkin reagoitu moitteettomasti. Yhteistyö Priiman kanssa on vastannut odotuksiamme. 

     

     

    ”Päätimme pari vuotta sitten uusia kirjanpitopalvelumme manuaalisesta
    sähköiseen järjestelmään ja muutosta toteuttamaan valitsimme Priima Yrityslaskennan.
    Olemme erittäin tyytyväisiä tuloksiin ja yhteistyöhön, joka sujuu eleettömän varmasti
    ja asiakasta kuunnellen. Palvelu on pelannut nopeasti, joustavasti ja ystävällisesti,
    joten sitä on myös helppo suositella.”

    Pertti Kinnunen | toimitusjohtaja | Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari

     

     

    etelä-pohjanmaan kauppakamari

    Kuinka konsultoiva tilitoimistomme voisi palvella sinua?

    Kerro meille täyttämällä viereinen yhteydenottolomake.

     

    Sinua saattaa kiinnostaa myös:

    Yrityksen talouden analysointi

    Lataa opas

    Tietosuoja