Uutta kohti

    Vuonna 2017 BSTR:n toimitusjohtaja, Tero Luoma, päätti, että on aika päivittää taloushallinnon ja palkanlaskennan prosessit tähän päivään. Yritys rekrytoi itselleen konttoripäällikön, Marja Kleimolan, joka ryhtyi johtamaan uudistusta, tekemään kartoitustyötä ja vertaamaan eri palveluntarjoajia. Samalla, kun talouden ohjelmistot päivitettiin nykyaikaan, vaihdettiin myös tilitoimistoa. 

    -  Taloushallintomme ja palkanlaskentamme ohjelmat, toimintatavat ja käytänteet tuntuivat kankeilta. Priimassa ihastuimme nykyaikaiseen otteeseen hoitaa asiat, Marja kertoo.

    - Priimassa vakuuttivat myös ihmiset. Asiantuntemus, hyvä fiilis ja tekemisen meininki välittyivät heti alkumetreiltä meille päin, jatkaa Tero.

    Yhteistyön mahdollisuutta päätettiin kartoittaa lisää. Marja kuvailee alkupalavereiden olleen lämminhenkisiä ja tapaamisista jäi tunne siitä, että Priima todella haluaa auttaa asiakkaitaan. BSTR valitsi Priiman uudeksi tilitoimistokseen. Selkeät vastuujaot, realistinen aikataulu ja hyvät ohjeet esimerkiksi aineistojen toimituksiin takasivat sen, että tilitoimiston vaihtaminen oli helppoa.

    Työkavereita yli yritysrajojen

    Koska BSTR on markkinointitoimisto, toimii suurin osa työntekijöistä luovalla alalla. Marja onkin saanut Priimasta itselleen työkaverin taloushallinnon ja palkka-asioiden hoitamiseen:

    - Muistan erityisen hyvin, kuinka Priimasta minulle sanottiin yhteistyön alussa "Nyt me olemme työkavereita". Kyse on ollut yhdessä tekemisestä. Priiman talous- ja palkkahallinnon asiantuntijoiden kanssa yhteistyö on uudenaikaista ja keskustelevaa. Priiman asiantuntijoilla on myös vahvaa osaamista. Se näkyy esimerkiksi siinä, että olen itse saattanut ajatella jonkin asian monimutkaisesti, mutta Priimasta vinkataankin yksinkertainen tapa asian hoitamiseen.

    - Yhteistyössä kaikkein parasta on luottamus. Kun aikoinaan perustin BSTR:n,  jo silloin päätin, että kaiken kumppaniyhteistyön pitää perustua juurikin luottamukselle. Priiman ote on ollut jämpti, ystävällinen ja auttavainen, päättää Tero. 

     

    "Priima Yrityslaskenta on nykyaikainen tilitoimisto, jonka toimintatavat ovat tätä päivää. Parasta yhteistyössä on ollut luottamus. Priima on pitänyt sanansa ja tarjoaa sen, minkä lupasi: "vähemmän murheita ja parempia yöunia".

    Tero Luoma | toimitusjohtaja | BSTR Luova Konttori Oy

    bstr

    Kuinka konsultoiva tilitoimistomme voisi palvella sinua?

    Kerro meille täyttämällä viereinen yhteydenottolomake.

     

    Sinua saattaa kiinnostaa myös:

    Yrityksen talouden analysointi

    Lataa opas

    Tietosuoja