• Etusivu
  • Ajankohtaista
  • Priima Yrityslaskennassa suhtaudutaan positiivisesti opiskelijaharjoitteluihin - VAU, mitä osaajia!
14.6.2018 12:54

Priima Yrityslaskennassa suhtaudutaan positiivisesti opiskelijaharjoitteluihin - VAU, mitä osaajia!

Priimassa nuoret ovat voineet suorittaa opintoihinsa liittyviä harjoitteluita lähes vuosittain. 

- Haluamme tarjota mahdollisuuksia tutustua työelämään, kokemuksia konsultoivan tilitoimiston arjesta sekä työkaluja itsensä kehittämiseen, kertoo Priima liiketoimintajohtaja Riitta Jaskari.

Useat harjoittelijat tulevat Priiman kanssa samoissa Framin tiloissa opiskelevista Seinäjoen Ammattikorkeakoulun (SeAmk) opiskelijoista. Niin myös puolentoista vuoden sisään Priimassa olleet kolme harjoittelijaammekin - Saima, Elisa ja Saku. Kaikilla heillä pääaineena on liiketalous ja tradenomin tutkinto. Valmistuminenkin taitaa jo häämöttää.

Tammikuussa 2018 taloushallinnossa harjoittelunsa aloittanut Elisa kertoo löytäneensä Priiman selaillessaan netistä Seinäjoen alueella toimivia tilitoimistoja: 

- Minulle olisi ollut tiedossa jo toinen harjoittelupaikka tutun kautta, mutta kun minut yllättäen kutsuttiinkin sitten hakemukseni kautta haastatteluun, ajattelin, että miksipä ei, ainakaan siinä ei häviä mitään, ja saa samalla lisää kokemusta työhaastatteluistakin. Jo haastattelun perusteella jäi Priimasta niin hyvä fiilis. Kun minulle sitten myöhemmin soitettiin, että minut haluttaisiin ottaa harjoitteluun, ei vastausta tarvinnut sen kummemmin enää miettiä.

- Priimassa on todella viihtyisä ja positiivinen ilmapiiri, joten töihin on ollut helppo tulla mukaan, kertoo nyt kesäkuussa 2018 taloushallinnossa harjoittelunsa juuri aloittanut Saku.

 

Harjoittelussa on tärkeää, että työtehtävät ovat ihan oikeita töitä

Jaskari pitää oleellisena, että harjoittelijat pääsevat laittamaan oman osaamisensa ihan oikeasti likoon, mutta saavat toki myös neuvoja, tukea ja kannustusta Priiman muilta kokeneilta asiantuntijoilta.

- Koulutuksen ja työelämän välisen vuorovaikutuksen laajentamiseen harjoittelut ovat tärkeä keino. Harjoittelijat toki tuovat myös oman panoksensa liiketoimintaamme ja yhdessä viemme yritystä eteenpäin, kuvaa Jaskari.

- Olen saanut ensimmäisen viikon aikana tehdä töitä itsenäisesti, mutta neuvoa ja apua saa aina kun sitä tarvitsee. Mukavaa työssä on se, että saa omaan tahtiin pähkäillä laskujen kirjauksia. Haastavien tapahtumien oikein kirjaamisesta jää hyvä fiilis, kertoo Saku esimerkkinä omasta toimenkuvastaan.

 

Koskaan ei tiedä, mitä harjoittelu voi tuoda tullessaan

Saima aloitti viiden kuukauden harjoittelunsa tammikuussa 2017 osana Priiman taloushallinnon tiimiä. Harjoittelun jälkeen hän palasi koulunpenkille vielä suorittamaan opintojaan. Nyt toukokuussa 2018 puhelin soi ja Saimaa kysyttiin vakituiseen työsuhteeseen töitä jatkamaan. 

- Olin itseasiassa Itävallassa lounaalla juuri, kun Riitta soitti minulle ja kysyi töihin. Ensimmäinen ajatukseni oli, että "aivan mahtavaa", naurahtaa Saima ja jatkaa:

- Priimaan oli helppo tulla takaisin, sillä pidin harjoittelustani niin paljon. Tutun työpaikan ja mukavien työkavereiden ansiosta oli helppo vastata myöntävästi Riitan kutsuun.

Tärkeää vastapainoa töille pitää löytää arjesta. Kesällä Saku meinaa töiden ohella kesällä aion ottaa rennosti, ulkoilla auringossa ja totta kai katsoa futiksen MM-kisoja. Elisa toivoo myös töiden ja opparin ohelle lämpimiä säitä. Saimakin liputtaa auringon puolesta. Toivottavasti sitä saataisiinkin!

 

Näet tulevat tapahtumamme alla olevasta linkistä. Webinaarit ovat maksuttomia ja eivät sido sinua mihinkään.

Tutustu webinaareihimme

Takaisin uutisiin