29.4.2015 11:46

Priima Yrityslaskenta on mukana työelämälähtöisessä Kaupallinen tuottaja -koulutushankkeessa. Koulutuksen tavoitteena on rakentaa Suomeen uudenlaista osaamista ja työllistää uudet osaajat työnantajakumppanien palvelukseen. Päämääränä on, että rekrytoitavat henkilöt luovat itselleen pysyvän työpaikan yrityksissämme koulutusjakson aikana. Työelämälähtöinen koulutus toteutetaan yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja TE-palveluiden kanssa.

Hae koulutukseen tästä. Jätä hakemuksesi hyvissä ajoin – viimeistään 10.5. klo 16 mennessä!

Priima Yrityslaskenta etsii Sinua?

Oletko myynti- ja asiakaspalveluhenkinen sekä taloushallintopalveluista innostunut?

Haemme rekrytoivan ohjelman kautta laskentapalvelujen tiimiimme monipuolista osaajaa vahvistamaan palveluiden kehittämistä ja myyntiä

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää aitoa kiinnostusta palveluiden myyntiin ja markkinointiin. Ymmärrät taloushallinnon prosesseja ja asiantuntijapalveluiden parissa toimiminen tuntuu sinusta luontevalta. Arvostamme positiivista asennetta, innovatiivisuutta, vuorovaikutustaitoja sekä aktiivista ja innostunutta otetta työhön.

Edellytämme sinulta soveltuvaa kaupallista koulutusta.

Tiedustelut:
Riitta Jaskari
Liiketoimintajohtaja
040 843 5541
riitta.jaskari@priimalaskenta.fi

Hae koulutukseen tästä viimeistään 10.5. klo 16 mennessä!

Takaisin uutisiin