Palkanlaskennan ulkoistaminen toi kustannussäästöjä ja luotettavuutta

    Vuonna 2012 SOSTE syntyi kolmen perustajajärjestön yhdistyttyä. Syntynyt kattojärjestö ryhtyi pohtimaan palkanlaskennan ulkoistamista kustannustehokkuuden lisäämiseksi.

    - Palkanlaskentamme oli ollut yhden henkilön varassa. Tämä toimintamalli ei tuonut haluttua kustannustehokkuutta. Palkanlaskennan ulkoistamisen kautta lähdettiin etsimään säästöjä. Lisäksi palkanlaskennan ulkoistamisen puolesta puhuivat turvalliset varahenkilöjärjestelyt. Näin palkat eivät ole yhden ihmisen varassa, kuvaa SOSTE:n talousjohtaja Kirsi Anttila ja jatkaa:

    - Halusimme myös tilitoimistokumppanin, joka on aina ajanhermolla muuttuvasta lainsäädännöstä. Palkka-asioiden on hoiduttava virheettömästi ja ajallaan. Kumppanin kautta hoituvat samalla myös kaikki muut palkanlaskentaan liittyvät velvollisuudet, kuten esimerkiksi verottajan vuosi-ilmoitukset.

     

    Todellista kumppanuutta

    - Lähtökohtaisesti etsimme tilitoimistoa, joka tuntisi entuudestaan käyttämämme palkkaohjelman. Priimassa palkkaohjelmistot ovat hallussa ja siksi valinta tuntui luonnolliselta. Täytyy kyllä sanoa, että Priiman valitseminen palkanlaskentakumppaniksemme on yksi parhaita päätöksiä, mitä olen työurani aikana ikinä tehnyt, iloitsee Anttila.

    Erityisesti Anttila ylistää yhteistyötä Priiman palkkayhteyshenkilön kanssa:

    - Saimme palkanlaskijaksemme todellisen helmen, joka tuntuu ihan omalta työkaverilta. Kaikki asiat sujuvat joustavasti. Priimassa on asiakasystävällinen palveluasenne. Lisäksi he pitävät hyvin yhteyttä asiakkaisiin ja jaksavat muistuttaa meitä, jos jokin asia on jäänyt ilmoittamatta.

     

    "Arki Priiman kanssa sujuu erittäin hyvin. Priima on korvaamaton apu meille. Voimme luottaa, että kaikki asiat hoituvat oikea-aikaisesti ja oikeassa järjestyksessä. Priiman palkkapalvelu on korvaamatonta. Se, millaista apua saan Priimasta työn arjessa, on ihan parasta."

    Kirsi Anttila | talouspäällikkö | SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

     

    soste-logo

    Kuinka konsultoiva tilitoimistomme voisi palvella sinua?

    Kerro meille täyttämällä viereinen yhteydenottolomake.

     

    Sinua saattavat kiinnostaa seuraavat blogitekstimme:

    Tietosuoja