Priima Yrityslaskennan blogi
  • Etusivu
  • Blogi
  • Veromuutokset 2017, yrittäjille suotuisia muutoksia

 

Tilaa blogikoosteet sähköpostiisi

 

13.1.2017 8:41

Veromuutokset 2017, yrittäjille suotuisia muutoksia

Yrittäjävähennyksen tarkoituksena on tukea ja kannustaa pienyrittämiseen. Liikevaihdoltaan enintään puolen miljoonan euron yrityksille arvonlisäveron tilitys tulee maksuperusteiseksi. Tällä puolestaan tavoitellaan yritysten maksuvalmiuden parantamista.

 

Yrittäjävähennys koskee noin 200 000 elinkeinonharjoittajaa ja henkilöyhtiötä

Hallituksen esityksessä kerrotaan Suomessa olevan noin 176 000 elinkeinonharjoittajaa. Henkilöyhtiöitä puolestaan on noin 32 000. Vastaavasti osakeyhtiöitä, joita verotetaan yhteisöverotuksella, on Suomessa noin 167 000.

Aikaisemmin yrittäjät, jotka ovat toimineet osakeyhtiö- tai osuuskuntamuodossa, ovat päässeet hyötymään yhteisöveron alentamisesta 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Lähes puolet Suomen pienistä ja keskisuurista yrityksistä on elinkeinonharjoittajia ja henkilöyhtiöitä, joihin yhteisöverokantaa ei sovelleta. Nämä yritykset ovat jääneet jälkeen kannustavasta verokehityksestä.

Uusi viiden prosentin yrittäjävähennys huomio elinkeinonharjoittajien, avointen- ja kommandiittiyhtiöiden sekä maa-, metsä- ja porotalousyrittäjien verotusta. Tarkoitus on tasoittaa näiden yritysmuotojen verotusta tasavertaisiksi suhteessa osakeyhtiöihin, jotka ovat saaneet yhteisöveron alennuksen.

Yrittäjävähennyksen tavoitteena on kannustaa ja motivoida yrittämiseen.  Lähes kaikki uudet työpaikat syntyvät tällä hetkellä pk-yrityksiin. Yrittäjävähennyksellä voi olla vaikutusta uusien yrittäjien määrään, sillä se kannustaa työllistymään omassa yritystoiminnassa.

Yrittäjävähennys lasketaan kaikkien muiden vähennysten jälkeen verotuksen kohteeksi tulevasta positiivisesta tuloksesta. Näin yritystoiminnan tuloksesta viisi prosenttia olisi yrittäjälle verotonta tuloa, ja loput jaettaisiin nykyisen mallin mukaan pääoma- ja ansiotuloksi. Vähennys ei vaikuta tappiovuoden verotukseen. Jos tappio vähennetään seuraavien vuosien voitollisesta tuloksesta, lasketaan yrittäjävähennys vasta vanhan tappion vähentämisen jälkeen.

 

Maksuperusteinen arvonlisävero - helpottaa pienyritysten maksuvalmiutta

Maksuperusteinen arvonlisäveromenettely tulee koskemaan yrityksiä, joiden tilikauden liikevaihto on enintään 500 000 euroa. Maksuperusteisuus tarkoittaa sitä, että myynneistä suoritettava arvonlisävero tulee raportoida ja tilittää siltä kuukaudelta, jolla maksu myydystä tavarasta tai palvelusta saadaan.

Esimerkki: Jos tammikuulle päivättyyn laskuun saadaan asiakkaalta maksu maaliskuussa, sen alv ilmoitetaan maaliskuussa kausiveroilmoituksella ja se on maksettava toukokuun 12. päivä.

Yrityksen näkökulmasta muutoksella on positiivinen vaikutus kassavirtaan ja maksuvalmiuteen, kun arvonlisävero tilitetään vasta, kun kyseinen vero saadaan ostajalta. 

Asia on tärkeä yrityksille, koska maksuajat ovat pidentyneet ja asiakkaat voivat viivytellä laskun maksamisessa. Suurempina hyötyjinä ovat alihankkijat ja isoille yrityksille tuotteita ja palveluja tarjoavat pk-yritykset, jotka ovat joutuneet hyväksymään yli 45 vuorokauden maksuaikoja. Muutos koskee vain yrityksiä, joilla on laskutusmyyntiä. Kuluttajakaupassa eli suuressa osassa palvelualoja ja kauppaa kaikki jatkuu entisellään. 

Yrittäjä voi siis itse valita, tilittääkö yritys arvonlisäveron suorite- vai maksuperusteisesti. Jos yritys valitsee maksuperusteisen tilityksen, sitä sovelletaan sekä myynteihin että ostoihin.  Halutessaan yrittäjä voi alkaa uudelleen noudattaa arvonlisäverolain pääsääntöjen mukaista menettelyä.  Maksuperustetta sovelletaan vain Suomessa tapahtuviin tavaran tai palveluiden myynteihin ja ostoihin.

Maksuperusteinen järjestelmä on laajasti käytössä Euroopassa. Useat Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat jo aikaisemmin alkaneet soveltaa pienyrityksiin maksuperusteista arvonlisäverojärjestelmää. Jäsenvaltioiden välillä on eroja mm. sen suhteen, minkä kokoisiin yrityksiin maksuperusteista arvonlisäveroa sovelletaan.

 

ALV-velvollisuus

Arvonlisävero pitää hoitaa, jos liikevaihto ylittää 10 000 euroa. Verosta saa huojennusta 20 000 euron liikevaihtoon asti. Arvonlisävelvollisuuden euromääräisen rajan kanssa on syytä olla tarkkana, kun se ylittyy, niin arvonlisävelvollisuus alkaa heti.

Kausiveroprosessi muuttui 1.1.2017 alkaen. OmaVero-palvelun kautta ilmoitetaan ja maksetaan oma-aloitteiset verot. Kausiveroilmoitukset pitää tehdä sähköisen palvelun kautta. Samat päivämäärät pätevät kuin aikaisemminkin ilmoittamiseen ja maksamiseen. Lue lisää blogistamme OmaVero-palvelusta.

Lähde: Verohallinto, Suomen Yrittäjät

Ota yhteyttä. Priima Yrityslaskennan asiantuntijat auttavat.

Takaisin blogiin