Asiakasyrityksen asiat hoidetaan kuin kyseessä olisi oma yritys

    BSTR:ssa talous- ja palkkahallinnon prosessit haluttiin päivittää tähän päivään, sillä vanhat toimintatavat koettiin kankeiksi. Kehitysprojektin aikana BSTR:lla ihastuttiin Priima Yrityslaskennan nykyaikaisuuteen ja Priima valittiin BSTR:n uudeksi tilitoimistokumppaniksi. Pauliina Hautamäen aloittaessa BSTR:n toimitusjohtajana yhteistyö on jatkunut hyvänä.  

    - Toimitusjohtajan tehtävään valmistautuessani syvennyin tarkemmin yrityksen taloushallinnon johtamiseen. Tähän sain arvokasta apua Priima Yrityslaskennalta. Kirjanpitäjämme kanssa jutellessa asiat tuntuvat selkeiltä ja yksinkertaisilta. Talousluvut näkee ikään kuin kirkkaammin ja syntyy ahaa-elämyksiä. Jos jonain kuukautena kaipaan enemmän konsultatiivista taloushallinnon läpikäyntiä, onnistuu tämä joustavasti, kertoo Hautamäki ja jatkaa:

    - Yhteistyömme arjessa on tiivistä. On uskomatonta, kuinka asian päällä Priimassa aina ollaan! Tarkoitan tällä sitä, että kun esimerkiksi soitan Priimaan yllättäen, kirjanpitäjämme ja palkanlaskijamme muistavat uskomattomalla tavalla asiakkuuksien joukosta juuri meidän yrityksemme tilanteen. Priiman asiantuntijat tuntuvat todella välittävän asiakkaista. Minulla on tunne, että toimimme yhdessä yrityksemme parhaaksi.

     

    Työkavereita yli yritysrajojen

    Koska BSTR on markkinointitoimisto, toimii suurin osa työntekijöistä luovalla alalla. Hautamäki onkin saanut Priimasta itselleen työkaverin taloushallinnon ja palkka-asioiden hoitamiseen:

    - Koen saavani Priimasta kollegiaalista sparrausta. Sekä kirjanpitäjämme että palkanlaskijamme tuntuvat työkavereiltani. Taloushallinto-ohjelman yhteiskäyttö sujuu todella hyvin. He jaksavat nopeasti, ystävällisesti ja selkeästi palvella yritystämme. Luottamus on kohdallaan ja henkilökemiat toimivat loistavasti. Asiat hoituvat hyvässä hengessä keskustellen. Arvostan myös sitä, että Priimasta aktiivisesti muistutellaan, jos jotkut toimet vaativat minulta huomiota. 

    - Parasta talous- ja palkkahallinnon ulkoistamisessa on kustannustehokkuus, turvalliset varahenkilöjärjestelyt ja se, että Priimassa osaaminen on aina ajan tasalla, päättää Hautamäki.

     

     

    "Priima Yrityslaskenta on nykyaikainen tilitoimisto, jonka toimintatavat ovat tätä päivää. Parasta yhteistyössä on luottamus. Priima on mitä loistavin työkaveri talous- ja palkkahallinnon asioihin."

    Pauliina Hautamäki | toimitusjohtaja | BSTR Luova Konttori Oy

    bstr

    Kuinka konsultoiva tilitoimistomme voisi palvella sinua?

    Kerro meille täyttämällä viereinen yhteydenottolomake.

    Tietosuoja